keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Piparkakkutaloprojekti 2016

Bloggausintoni ei ole vuoden mittaan heräillyt vaikka kokkailtua kyllä on tullutkin. Yhden projektin haluan kuitenkin esitellä ja tallettaa muiden samanmoisten jatkoksi.  Tässä siis tämän vuoden piparkakkurakennelmani. 


Tämän teko oli sienestykseen hurahtaneelle erityisen hauskaa.


Osat paistoin suoraan astioiden päällä ilman sen suurempia suunnitteluja.
 Folion öljyäminen esti taikinan kiinni tarttumisen.


Valmiita osia paiston jälkeen.
Piparitaikinan resepti oli vanha tuttu Suomalainen Joulu - sivustolta ja se säilytti hyvin muotonsa myös näin paistettuna.


Liimaukset, koristeet ja päällykset ovat pikeeriä.


Talon sisälle laitoin lampuksi pienen ledivalon roikkumaan grillitikusta.


Myös talon sisälle voi kurkistaa ikkunoista...




Tältä sisäosa näyttää ylhäältä päin ilman kattoa.


Yläkertaa valaisee ledituikku.


Elo ilman eläimiä kävisi kovin tylsäksi, joten tein mukaan niitäkin.


Ihanaa Joulua kaikille 
ja
 parhainta tulevaa vuotta!


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kleinbussillinen joulumieltä liikenteessä!

Joulu tulee minulle perinteistä. Yksi niistä on piparkakkurakennelman teko, joka takaa jokavuotisen innostuksen, kehittelyn ja lopulta ärräpäät kun taas tuli otettua vähän turhan iso projekti. Lopussa kiitos kuitenkin seisoo, toivottavasti ainakin joulun yli...  Kleinbuss liikkeeeelläääää...

Kleinbussit on vaan niin hienoja, joten pitihän se omakin tehdä. Mut onks tuolla myös ampelmann?

Taikinana käytin samaa kuin viime vuonna ja se löytyy suomalainen joulu -sivustolta. Jos haluat syödä piparirakennelman niin kannattaa käyttää muuta taikinaa. Tämä taikina on tarkoitettu rakenteluun ja siksi maku on jäänyt toissijaiseksi.

Projekti alkoi kaavojen teosta. Katon kanssa kävi pieni töpläys, siitä olisi pitänyt piirtää hieman pidempi, koska palojen yhteenliittäminen kasvatti auton kokoa. Pieni lisäpala kattoon ja ongelma korjaantui. 



Auton osien lisäksi tein puun, lumiukon osat sekä suojatien palikoita ja liikennemerkkejä. Led-kynttilää varten tein palkin, jonka sitten liimasin pikeerillä auton sisälle. Ikkunoiksi sulatin muumi-tikkarimurskaa osien paistamisen yhteydessä. Osien yhteenliittämiseen ja koristeluun parasta on pikeeri, joka kuivaa nopeasti kovaksi. Hyvät pikeeriohjeet löydät Kinuskikissan sivuilta.




Koristellut osat. Mukaan ilmaantui myös pikeeristä tehty ampelmann eli Saksasta tuttu liikennevalojen "valoukkeli".

Valmis!





Lakritsihattuinen herrasmies ansainnee oman kuvansa.

IHANAA JOULUNODOTUSTA KAIKILLE!


p.s. Viimevuosien rakennelmia voit käydä kurkkimassa joulu-tunnisteen alta.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Porkkanakakkuu!!!

Olin jo antanut blogin painua unohduksiin, mutta nyt on pakko naputella tämä porkkanakakun ohje talteen. Ihan törkeen hyvä ja mehukas porkkanakakku syntyi Suklaapossun ohjeella. Kakussa käytetään porkkanaraasteen sijasta porkkanasosetta, joka varmaan osaltaan on mehevyyden salaisuus. Tein pohjan puolitoista kertaisena, koska halusin kakulle korkeutta ja käytin isoa kakkuvuokaa (n.28cm). Tätä kannattaa testata vaikka samalla kun taikoo joululaatikoita ja muutenkin tekee porkkanasosetta. Tai sitten tekaiset yhden heti huomenna sunnuntain kahvipöytään...


Kännykkäkuvaa aamukuudelta.
 Kakku meni kiitokseksi harjoittelupaikkaani viimeisenä harkkapäivänä. 

Puolitoista kertainen ohje:

4,5 dl (fariini)sokeria
5 1/4 dl porkkanasosetta
3 dl öljyä
6 munaa
6 dl vehnäjauhoa
3 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa

Kuorrute:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita tai margariinia huoneenlämpöisenä
2,5 dl tomusokeria
yhden appelsiinin raastettu kuori

koristeluun esim. hasselpähkinärouhetta

Ohje:

  • Tee porkkanasose (tai osta valmista sosetta kaupasta). Kuori ja keitä paloitellut porkkanapalat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä, Survo soseeksi pienen keitinvesi tilkan kanssa. Anna jäähtyä.
  • Vatkaa sokeri, munat, porkkanasose ja öljy hyvin keskenään sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Sekoita kaikki ainekset nopeasti sekaisin ja kaada taikina hyvin voideltuun kakku- tai irtopohjavuokaan. Paista 160 asteessa reilu tunti. Kokeile kypsyyttä kakun keskeltä esim. hammastikulla, kakku on kypsä kun tikkuun ei jää taikinaa. Anna kakun jäähtyä vuoassaan hetki ennen irrottamista.
  • Tee kuorrute. Vatkaa huoneenlämpöistä voita noin minuutti, jotta voi notkistuu. Notkista myös tuorejuusto esim. haarukalla ja lisää se voin joukkoon. Lisää myös tomusokeri ja pestystä appelsiinista raastettu kuori. Sekoita ja levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle. 
  • Voit tehdä kakun valmiiksi jo edellisenä päivänä, koska se vain paranee vanhetessaan.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Lemon posset

Pääsiäinen oli ja meni, mutta tässä olisi ollut loistava herkku vaikka pashan ja mämmin kaveriksi.  Sitruunainen posset hurmaa täyteläisellä raikkaudellaan ja on vielä tosi helppotekoinenkin. Voiko muuta jälkkäriltä toivoa? Ei, paitsi seuraksi ehkä pientä palaa tuhtia suklaakakkua...kuten tätä Kipakkalassa jo tutuksi tullutta suklaaherkkua... Pakko ottaa combo testiin!


Helppoo ku pala kakkuu, mut missä se kakku on??

2 annosta
2 dl kuohukermaa
0,8 dl sokeria
0,5 dl sitruunan mehua (1-2 sitruunaa)
0,5 rkl sitruunan kuorta
(kuorta koristeluun)

  • Pese sitruuna huolellisesti ja kuivaa pinta. Raasta keltaista kuoriosaa puolen ruokalusikallisen verran. Purista sitruunamehu.
  • Keitä kattilassa kermaa ja sokeria viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen, 
  • Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon sitruunamehu ja sitruunan kuoriraaste. Jaa seos kahteen annosmaljaan, peitä kelmulla ja nosta kylmään jähmettymään ainakin neljäksi tunniksi. Koristele halutessasi ennen tarjoilua esim. raastetulla sitruunan kuorella.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän suukkosia!

Voi kun näidenkin suukkosten ohje on pitänyt postata jo monta kertaa, mutta aina on tullut jotain mutkia matkaan. Toisaalta ei kai sopivampaa päivää voi ollakaan kuin ystävänpäivä! 
Huomasin eilen, että myös Aki Wahlman teki suukkoja Mitä tänään syötäisiin- ohjelmassa. Siinä suukkojen pohjina käytettiin valmiita keksejä, joka helpottaa ja nopeuttaa suukkojen tekoa. Sitäkin kannattaa siis kokeilla. Kipakkalassa pohjat tehtiin itse jäätelövohvelin ohjeella, jonka löysin Yummy Baker- blogista. Työläämpäää, mutta ompahan lopputulos ihan omaa. :) Italialaisen marengin ohje on Kakkumonsteri - blogista, mutta toki marengin voi tehdä muullakin tapaa. Italialaisen marengin etu on, ettei marenkia tarvitse erikseen paistaa vaan kuuma sokeriliemi kypsyttää valkuaiset. 

Suklaisen suloista ystävänpäivää kaikille!!


Pusuja polka- twistillä


Näillä ohjeilla suukkoja tulee koosta jne. riippuen vajaa 20.

Suukkojen vohvelipohjat (puolikas Yummy Bakerin ohjeesta)
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
90g voita
3 munaa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl maissitärkkelystä

  • Pehmennä voi mikrossa tai huoneenlämmössä. Vatkaa voi ja sokerit sähkövatkaimella vaahdoksi noin kahden minuutin ajan. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja maissitärkkelys ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä ainakin kymmenen minuuttia. 
  • Kuumenna vohvelirauta kuumaksi ja annostele taikinaa raudalle 1- 2 ruokalusikallista. Levitä paksua taikinaa tasaiseksi ja yritä saada aikaiseksi mahdollisimman ohuita vohveleita. Vohvelit kannattaa myös paistaa reilusti ruskeiksi, jotta niistä tulee rapeita.
  • Ota valmiista vohvelista esim. snapsilasilla painamalla pyöreitä kiekkoja. Jätä pohjat jäähtymään ja odottamaan täyttämistä.


Vohvelipohjia.


Italialainen marenki (puolikas Kakkumonsterin ohjeesta)
2 valkuaista
1, 25 dl sokeria
0,25 dl vettä

  • Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Keitä samaan aikaan vesi ja sokeri kattilassa 121 asteiseksi. Kun tarvittava lämpötila on saavutettu niin kaada sokeriliemi nauhana valkuaisvaahdon joukkoon samalla vatkaten. Jatka vatkaamista suurella teholla kunnes marenki on jäähtynyt kunnolla. Tähän menee kymmenisen minuuttia. Metallikulho helpottaa marenkivaahdon jäähtymisen huomaamista, koska lämmön tuntee jo kulhon ulkopinnalta.
  • Purstota tai lusikoi marenkivaahtoa kasaksi vohvelipohjien päälle ja nosta suukot sitten jääkaappiin jäähtymään yön yli tai useammaksi tunniksi ainakin. Pakastimessa jäähdytys onnistuu huomattavasti nopeammin.

Vinkki: Marenkivaahtoa voi myös maustaa, esim. pikakahvijauheella tai esanssilla. Olen kyllä huomannu, että toisinaan maustaminen muuttaa marengin koostumusta ja tekee siitä vaikeammin käytettävää.





Kuorruttaminen:
150- 200g haluamaasi suklaata
pieni määrä rypsiöljyä
koristeeksi rouhittua suklaata tai  esim. karkkirouhetta
  • Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa. Sekoita sekaan hieman rypsiöljyä, jotta suklaasta tulee juoksevampaa ja suukkojen suklaaseen kastaminen on helpompaa.
  • Kasta suukot pohjaa myöten suklaassa ja ravistele varovasti ylimääräinen suklaa pois.
  • Koristele suukot ennen niiden nostamista kylmään. Anna suklaan jähmettyä kunnolla ja tarjoile suukot suoraan kylmästä ottamisen jälkeen.

Vinkki: Suklaan temperointi tekisi suklaasta kovemman ja vähemmän sulavan. Jos suklaan temperointi on tuttua niin siitä on tässä etua.





tiistai 6. tammikuuta 2015

Makkeeta mahan täydeltä

Joulun alla lupasin postata karkkien ohjeita neljin kappalein. Mansikkamarmeladit saavat kuitenkin tippua listalta, koska jäivät liian makeiksi ja pehmeiksi. Tässä kuitenkin ohjeet riisisuklaista, minttufudgeista ja turkinpippurivaahtokarkeista. Hyvin upposivat kaikki, mutta omia suosikkejani olivat vaahtokarkit. Erihyviä varsinkin kuumassa kaakaossa. 



Roopen riisisuklaat (ohje Maku - lehdestä)

125 g kookosrasvaa
2 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
7,5 dl riisimuroja
(n. 1 tl piparminttuaromia)

  • Sulata kookosrasva kattilassa. Anna jäähtyä hetki. 
  • Siivilöi mukaan tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri, sekoita. Lisää myös piparminttuaromi, jos haluat lisämakua riisisuklaisiin,
  • Lisää riisimurot ja sekoita hyvin.
  • Jaa seos lusikalla karkki- tai muffinssivuokiin tai levitä tasaiseksi levyksi leivinpaperille. Anna jähmettyä kylmässä. Säilytä myös viileässä.


Marmoroidut minttusuklaa fudget 
Ohjeen fudgeihin löysin Suklaapossulta. Ainoat erot ohjeissa ovat, että käytin valkosuklaata vähemmän (suklaalevy oli 120g ) ja että osaan karkkimassaan laitoin suolapähkinöitä.



30-40 Fudgea koosta riippuen:
  
1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskiksi keitettyä)
250 g tummaa suklaata (n.50%) 
2 tl vaniljasokeria
1 tl (-2 tl) piparminttuaromia
(rouhittuja suolapähkinöitä)

120 g valkosuklaata
1 tl piparminttuaromia
vihreää pastaväriä

  • Vuoraa noin 20x20 vuoka leivinpaperilla. Pieni suklaat pieneksi. (Jos käytät suolapähkinöitä niin rouhi myös ne pienemmäksi ja laita valmiiksi vuoan pohjalle.)
  • Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen noin 2 1/3 dl kondesoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa sekä vaniljasokeri. Laita toiseen kattilaan loput kondensoidusta maidosta ja valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levyille ja kuumenna seoksia samalla sekoitellen kunnes suklaat ovat sulaneet.
  • Lisää tumman suklaan seokseen 1 - 2 tl piparminttuaromia. Valkosuklaaseokseen lisää 1 tl piparminttuaromia ja vihreä väri.
  • Levitä NOPEASTI lähes kaikki tumma suklaa vuokaan (jätä kattilaan pari ruokalusikallista). Levitä päälle valkosuklaaseos ja sen päälle kasoiksi kattilaan jäänyt tumman suklaan seos. Tee veitsellä kuvioita pintaan. Jos pinta jää röpelöiseksi niin laita karkkimassan päälle pala leivinpaperia ja silitä pinta sen päältä tasaiseksi.
  • Laita jähmettymään kylmään pariksi tunniksi ja leikkaa sitten paloiksi. Säilytä fudget jääkaapissa tai pakasta ne.


Turkinpippurivaahtokarkit  (ohje Bakeville blogista, itse lisäsin sitruunamehun lisätwistiksi.)


Herkkukaakao, mutta oispa kuva parempi.

Vuoallinen vaahtiksia: (n. 20x30cm)

3 rkl liivatejauhetta
0,8 dl vettä
0,2 dl sitruunan mehua

5 dl sokeria
1 1/2 dl vaaleaa siirappia
1 tl vaniljasokeria
4 rkl vettä

0,75 turkinpippurimurskaa

kuorrutukseen  3 rkl tomusokeria ja 3 rkl maissijauhoja

  • Laita liivatejauhe, vesi ja sitruunamehu isoon kulhoon 10 minuutiksi.
  • Laita kattilaan sokeri, siirappi, vanilja, vesi ja hienoksi murskatut turkinpippurit. Keitä sekoittamatta, kunnes lämpötila on 117 astetta ( varo ettei mittari ole kattilan pohjassa kiinni).
  • Kaada kuuma sokeriliuos  varovasti  liivatteen päälle ja sekoita varovasti. Vatkaa sitten voimakkaasti sähkövatkaimella noin 7 minuuttia. Vaahto moninkertaistuu ja alkaa kiiveta vatkaimia pitkin.
  • Öljyä vuoka kevyesti ja siivilöi päälle tomusokeri - maissijauhoseosta. Kaada vaahtismassa vuokaan ja tasoita oljytyn lusikan avulla. Siivilöi päälle kuorrutusta ja jätä huoneenlämpöön 4 tunniksi.
  • Leikkaa paloiksi öljytyllä veitsellä ja kierittele palat kuorrutuksessa. Säilytä tiiviissä rasiassa, vaahtikset säilyy noin viikon.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!


Ha! Näin sitä sorruttiin taas vanhaan jouluhössötykseen. Tämän päivää on touhotettu ympäriinsä aamukuudesta alkaen. Vaan onpas kauppa-asiat hoidettu, mökillä lämpöä ehkä jo kaksi astetta ja ruokapuolikin saatettu hyvään alkuun. En siis sano tätä sillä, että valittaisin! Pidän tästä!  Toki hetkellisiä epätoivon hetkiä herättää se, kun henki höyryää enemmän mökin sisällä kuin ulkona...vaan ainahan sitä on mökki lämpimäksi saatu. Ja jos nyt jostain tekemisestä täytyy karsia niin teen sen blogin kohdalla. En stressaa itseäni niillä neljällä karkkiohjeella, jotka oli tarkoitus tänne naputella (ehtiihän tuota myöhemminkin). Sen sijaan toivottelen teille kaikille ihanaa ja stressitöntä joulua tällä omenasinapin ohjeella. Nauttikaa ja rentoutukaa. Herkutelkaa ja syökää kinkkua, vaikka omenasinapin kanssa. :)

Ohje on Kotivinkin sivuilta, mutta vaihdoin osan tavallisesta sokerista fariinisokeriin, ajatuksena saada hieman tummaa makua mukaan.




Omenasinappi noin 7 dl
2 dl sinappijauhetta
2 dl ruokakermaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 rkl perunajauhoa
4 kananmunaa
2 dl makeuttamatonta omenasosetta (esim. Bonne)
4 tl omenaviini- tai vaaleaa balsamicoetikkaa
1 tl suolaa


  • Sekoita sinappijauhe, kerma, sokerit, perunajauhot ja munat kattilassa. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.
  • Lisää omenasose, etikka ja suola.
  • Annostele puhtaisiin kannellisiin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa.